Muutama viikko takaperin tuli todettua henkilökohtaisesti, ettei kissa näytä mielellään kipukohtiaan. Poju-kissa toimi esimerkkinä linkuttamalla takajalkaansa ja seisomalla sohvan selkänojaa vasten. Pohdin ääneen, että moiset merkit eivät ole tavanomaisia kissalle, myöskään jälkimmäinen, vaikka tykkäisikin oleilla sohvalla.
Evidensian eläinlääkäri totesi lonkan murtuneen. Ilmeisesti se on päässyt tapahtumaan kovassa iskussa leikin aikana, kun me mammat ei olla oltu kotona. Eihän noista kisuista tiedä miten keskenään hurjastelevat, onhan niitä neljä toistensa yllyttäjää.
Poju & Alvis edellisen kämpän parvekkeella.
Eläinlääkäri määräsi kipulääkettä, jonka reseptiä noudatimme. Poju linkutti edelleen, mutta vähemmän lääkettä saatuaan. Uskoimme lääkkeen tehoon, kun kisu ei vieläkään äännellyt mitenkään oudosti. Havaitsimme kuitenkin, ettei Poju nuku kerällä kuten muut, ja viimein varoimme leikittämästä. Varasimme uuden ajan eläinlääkärille. Voi sitä huolen määrää.
Kun Evidensiasta kerrottiin Pojun vaihtoehdot toipumisen edistämiseen, meni sormi suuhun. Hirvitti ajatus, että mistä näet kissan kivun, kun emme voi jatkuvasti vahtia sen oloa; millainen hoito on tarpeeksi?
Päätimme jatkaa samaa lääkitystä toivoen, että lonkkaluu luutuisi kuntoon. Kun tämä alkoi näyttää riittämättömältä vaihtoehdolta, varasimme Pojulle ajan lonkkaproteesileikkaukseen. Leikkauksen luvattiin lopettaa kipu ja saada kissa kaikin puolin kuntoon.
Kyseinen toimenpide suoritettiin eilen. Kun sitten haimme sen kotiin illalla, sen kerrottiin saaneen vahvoja lääkkeitä joten se oli aivan tokkurainen koko illan ja yön läpi, lisäksi kylkeen oli painettu lääkelaastari, jonka tulisi vaikuttaa kolme päivää. Kannoimme Pojun makkariin eristyksiin kissakavereista, jotka ihmettelivät selvästi yhden puuttumista laumasta.
Oli hurjan näköistä, miten muuten niin iloisen kissan silmät seisoivat päässä vaikka se näytti väsyneeltä, ja miten se törmäili suojakauluksensa kanssa. En osaa sanoa, nukkuiko se ollenkaan.
Sama tyhjä ilme sillä oli seuraavana aamuna eli tänään, kun heräsin neljältä. Sain kuin sainkin luvan olla poissa töistä. Olisi ollut aivan hirveää lähteä kotoa miettien, miten toipilas pärjää tokkuraisena, kun se ei käynyt hiekkalaatikolla kertaakaan eikä saanut syötyä.
Jouduimmekin huristelemaan eläinlääkäriin päivystykseen, jotta kisun virtsarakko saataisiin tyhjäksi. Se meni hyvin ihanien eläinlääkärien käsittelyssä. Ne muuten kehuivat potilasta maasta taivaisiin! "Ei monikaan kissa ole näin kiltti vastaanotolla".
Nyt on ilta, makaan makkarissa Pojun vieressä. Se on ollut jo enemmän oma itsensä, sillä se on hymyillyt jälleen ja kehrännyt kovasti. Ruoka on maistunut, lääkkeet on saatu annettua oikein hyvin, ja suuri huolemme on sitä myöten kaikonnut. Enää odotamme Pojun hiekkalaatikolla käyntiä tälle iltaa. On onni, että saamme viikonlopun ansiosta seurata toipumista sekä antaa lääkkeet sopivina kellonaikoina.
