Apua nukahtamiseen

Kuuntelin Oma huone -podcastia nukkumaan mennessä. Se auttoi nukahtamisessa, koska podcastin toimittajilla Anniina Nirhamolla ja Ulla Lehtisellä on hyvin rauhallinen ääni. Se vähensi stressiäni nukahtamattomuudesta; sängyssä pyöriminen kun on surullisen kuuluisa ilmiö.
Olin alkanut havaita itsessäni ärtymisen merkkejä väsymyksen vuoksi. Tunnetta lisäsi ajatus siitä, että väsymys on osaksi omaa syytä. Kesälomalla on ihanaa valvoa ja muistaa uudelleen, miksi yöt ovat rauhallisuudessaan kauniita. Aamujen kauneus häviää, ja ensimmäinen ruoka syödään kello 12 jälkeen, kun jatketaan sitä peiton alla pyörimistä mahdollisimman pitkään. Unirytmi heittää häränpyllyä.
Kuumimpina öinä päällä on pelkkä pussilakana.

Oma huone -podcastissa käydään dialogeja kirjoista ja kirjoittamisesta. Löysin sen Instagramin kautta, käyttäessäni nimimerkkiä hukka_lukee, joka on mun kirjagram-alter ego.
Kuuntele ja lue:
https://www.omahuone.com/

Ituhippi ja eläinten Helsinki

Mellunmäki / Mellunkylä

Bongasin viime viikolla pienen kotkan. Se lennähti alavalla paikalla puun oksalle, ja erotin sen harmaan muodon ja tummemman harmaansävyisen siiven.
Samaisella viikolla sain todistaa myös näkyä pienen, ohutjalkaisen kauriin käyskentelystä Mellunmäessä. Näin sen lenkkipolun päässä, ja se kuuli mun askeleet jo kaukaa. Säikkyen kipitti metsään. Olin niin iloinen kauriista, että aloin itkeä.

Vaakkuvat sorsat ilostuttaa purossa lähellä koirapuistoa. Ne on niin söpöjä, kun räpyttävät räpylöitään veden alla ja niiden perässä muodostuu levenevä vana.

Kesäilta Mellunkylässä.

Myllypuro

Asuessani Myllypurossa, opin tunnistamaan pulun eli kesykyyhkyn laulun. Se ei tosin kuulosta laululta vaan hassulta ääneltä, jonka muistaa sittemmin helposti. (Tulee muuten väkisin mieleen Ismo Alangon albumi Pulu.)

Myllypurossa sain nähdä varsinkin varhain aamulla näyttäviä rusakoita, ja päivisin kirkon ja puiston välillä hyppeli tupsukorvaiset oravat. Saatoin seurata niitä kotona parvekkeelta, josta oli näkymä havumetsään. Olohuoneessa oravien seuraaminen oli yhteinen aktiviteetti kissojen kanssa.

Viime kesänä oli todellisia hellepäiviä, jolloin vein pikku eläimille vettä takapihan pusikon juureen ja kirkon takana olevalle ruokintapaikalle.

Roihuvuori

Roihikasta tulee aina ekana mieleen heinäsirkkojen sirritys. Voi sitä tunnetta, kun kävelin kaverilta kotiin illan hämärtyessä, ja pusikosta tai tiheästä ruohikosta kuului voimakasta sirkkojen soittoa. Sääli että niitä on niin vaikea erottaa paljain silmin.

Joutsen teki pesän ihan lenkkeilyalueen viereen. Pesärauhan säilymisestä oltiin tosi huolissaan.

Kallio

Kalliossa puolestaan kuljin kämpältä pysäkille hitain askelin, jos näin kaneja. Pyöreitä, ruohoa mutustavia kaneja, jotka saivat muun muassa Metro-lehdessä aikaan suuren haloon. Ehkä mä oon höpsö ituhippi, mutta tuolloin mulle tuli tavaksi kuiskia pupuille, että olkaa varovaisia pupuja. Se toi mulle jonkinlaisen mielenrauhan pienten luontokappaleiden puolesta.

Vappua helluntaina

Löysin itseni Ympyrätalon jäätelöaltaalta klo 15. En valehtele jos kerron, että altaassa oli vain pari uutuuspuikkoa sekä muutama proteiinipikari. Ostin pikarin, ja sehän olikin yllättävän hyvää ollaakseen niin "terveellinen".
Ihan kiva juttu siis, mutta jäätelön mukana ei tullutkaan lusikkaa. Katsahdin ympärilleni, ja revin pikarin kannesta palan. Sain sen avulla pieniä paloja suklaajäätelöä suuhun. Tällä kerralla jäden olisi suonut sulavan nopeasti, koska pahvinpalalla ei saanut leikattua kovempia, karamellinmakuisia kohtia keskeltä.
Heitin osittain syödyn jäätelöpikarin roskikseen, ja kiersin toiselle laidalle. Istahdin penkille, jolla istui takkiin sonnustautunut mummeli. Avatessani kirjani, Annett Gröchnerin Vappuaaton, mun ois tehnyt mieli kysäistä mummelilta, mitä se oli lukemassa. En osannut tehdä sitä. Pohdin, miksi se oli ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Tokoinrannassa tuuli, mutta pääsin kahden luvun verran eteenpäin 500-sivuisessa kirjassa.

Kirpputori Aarteet kiertoon, Porthaninkatu 6

Porthaninkadulla oli kirpputori auki. Pistin pääni sisään ja huikkasin: "Onkohan täällä kirjoja?" Kirpparinpitäjä kehotti iloisesti tutkimaan peräseinän kirjahyllyä.
Kävin kaiken läpi, hyllyn ja sen edessä olevan korin. Pidin kädessäni milloin Anna-Leena Härköstä (sitä kirjaa, jonka olin jo kertaalleen ostanut kirpputorilta kovakantisena, mutta jättänyt kesken, koska siinä puhuttiin kissanpentujen hukuttamisesta) milloin Katja Kallion Sooloilua -hömppistä, josta tehdyn elokuvan oon nähnyt useaan kertaan.
Päädyin Tuija Lehtisen Sara ja levottomat jalat -nuortenkirjaan. Löytö oli mulle todellinen onnenkantamoinen, koska mulla on kesän tavoitteena lukea teini-iän suosikkikirjoja, ja nimen omaan tätä Saraa en oo löytänyt kirjastoista.
Kirpparin nainen kertoi toiselle asiakkaalle, ettei tänään ollut tarkoitus pitää putiikkia auki ollenkaan, "Mutta samapa tuo on pitää sen aikaa, kun haen täältä joitakin tavaroita."
Ajattelin miten kivaa ois sanoa, että mulla on vakkarikirppis. Sellainen jopa, josta tekee kirjalöytöjä.

Karhupuisto

Kallion kirjasto ei ollut auki. Ei näin sunnuntaina. Sitä paitsi: Miten kännykkää tasatunnein näpräävänä en ollut huomannut, että on helluntai?
Kirjaston edessä kävin lyhyen dialogin erään naisoletetun kanssa: todettiin yhteen ääneen, että kirjastolla ei ole palautusluukkua. Olin turhaan kantanut repussani kolmea luettua romaania.

Luin Vappuaattoa Alli Tryggin puistossa varjopaikalla siihen asti, että jonkun miesoletetun polttama pilvi alkoi haista nenään. Olin vasta iloinnut siitä, että alakerran naapurin pilvenkäry oli vähentynyt.
Siinä välissä kuuntelin toiselta penkiltä kantautuvaa musiikkia ja naisen heleää laulua. Nainen huomasi mut: "Hei kuule, poltatko sä?" "Mulla ei oo tulta eikä tupakkaa", vastasin. "Okein, no oisko sulla pahvia?" Pahvia? Olihan mulla hetki sitten jäätelöpikarin roskia, mutta mistä minä tiedän, jos "pahvi" tarkoittaa katukielellä aivan jotain muuta.

Helmet lukuhaaste 2019: tammi-kesä

Lukuhaasteeni voi hyvin, sillä olen täyttänyt siitä jo 35 kohtaa. Ne ovat:

1. Kirjan kannessa on kasvot:
Maria Veitola - Veitola

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä:
Kalle Lähde - Happotesti

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue:
Rafael Donner - Ihminen on herkkä eläin

4. Kirjailijan ainoa teos:
Aura Nurmi - Villieläimiä

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi:
Susinukke Kosola - Varisto

6. Rakkausromaani:
Lena Andersson - Omavaltaista menettelyä

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt:
Laura Manninen - Kaikki anteeksi

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa:
Saara Turunen - Rakkaudenhirviö

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan:
Enni Vanhatapio - Absentia

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja:
Heidi Silvan - Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi:
Paavo Haavikko - Puut, kaikki heidän vihreytensä

Pasilan kirjaston runo-osasto

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua:
Henriikka Rönkkönen - Bikinirajatapaus

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla:
Henriikka Tavi - Esim. Esa

17. Kirjassa on kaksoset:
Grégoire Delacourt - Onnen koukkuja

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja:
Bo Carpelan - Lapsuus

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria:
Kiba Lumberg - Samettiyö

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja:
Paperi T - Post alfa

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin:
Hai Zi - Näkymä valtamerelle

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan:
Thomas Erikson - Idiootit ympärilläni

28. Kirjan kannessa on kuu:
Rabindranath Tagore - Kuukeinu

29. Kirjassa nähdään unia:
Hannu Mäkelä - Musta on meri

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema:
Mikko Rimminen - 2xRimminen

31. Kirjassa kuljetaan metrolla:
Lena Andersson - Vailla henkilökohtaista vastuuta

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan:
Anna-Leena Härkönen - Ei kiitos

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia:
Juhani E. Lehto & Camilla Kovero - Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:
Miina Supinen - Liha tottelee kuria

36. Kirjassa ollaan yksin:
Sisko Savonlahti - Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

37. Pienkustantamon julkaisu:
Hannu Mäkelä - Viimeiset runot

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja:
Silene Lehto - Hän lähti valaiden matkaan

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia:
Riikka Pulkkinen - Lasten planeetta

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua:
Saila Susiluoto - Siivekkäät ja hännäkkäät

44. Kirja kertoo Berliinistä:
Annett Gröschner - Vappuaatto

Sain apua kirjan löytämiseen toisesta blogista!

45. Kirjan nimessä on kieltosana:
Riku Korhonen - Emme enää usko pahaan

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö:
Annamari Marttinen - Korsetti

47. Kirjassa on alle 100 sivua:
Jenni Haukio - Paitasi on pujahtanut ylleni

Helsingin keskustan kirjasto Oodi

Puhukko nää murteella?

Mä asun Itä-Helsingissä, mutta olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Meidän perheellä oli omakotitalo Haapavedellä, pienellä paikkakunnalla, josta nähtynä ja kuultuna muut suomalaiset murteet kuulostivat tosi hassuilta ja erikoisilta.

Tapasin silloin tällöin isän puolen serkkuja, jotka tulivat Tampereelta käymään, ja puhuivat sie ja mie. Muistan ajatelleeni joka kerta, että serkkujen puhetapaan on totuteltava aina uudestaan.
Myöhemmin meillä oli perhetuttuja Kuopion suunnalta, ja nekin käyttivät samoja pronomineja, sie ja mie. Nauroin tuttaville, koska niiden puhe kuulosti vitsikkäältä. Eivät tykänneet kyttyrää.

Noin 20-vuotiaana tutustuin netissä saman ikäisiin tyyppeihin, joita kävin moikkaamassa Helsingissä ja Espoossa. Nää kaverit ei välttämättä puhuneet stadin slangilla, mutta niillä oli kavereita, jotka puhui. Mua nolotti, kun en ymmärtänyt, mitä ne oikein tarkotti sillä dallaamisellaan sporalle. Tai miksi joku oli joka välissä vailla stögistä tai brenkkua.

Pk-seudun kavereista mä olin jokseenkin eksoottinen, kun lykkäsin konsonantteja joka väliin. En ymmärtänyt, miksi mun piti toistaa jotain sanomaani, kun omasta mielestä puhuin selkokielellä.
Varsinkin eräs kaverin kaveri, jonka kanssa sittemmin tapailin, hiljeni aina kuuntelemaan mun puhetta. Tämä jamppa luuli Oulun olevan Lapissa.

Viimeisin kerta, kun kävin keskustelua murteista, oli parisen viikkoa sitten lukulähettiläs-tapahtumassa. Mä tiedustelin, mitä moisessa tapahtumassa yleensä tehdään. Sain vastauksen, ja sen perään kysyttiin: Ootkos sinä Karjalasta, kun puhut tuolla tavalla? Vastasin, että en mie oo, vaan miun Karjalasta kotoisin olevan puolison puhetapa on tarttunut. Juttukaveri oli juuri muuttanut puolisonsa kanssa Rovaniemeltä Helsinkiin ja se oli kovasti sitä mieltä, että murteet on hieno juttu. "Ethän vaan unohda omaa murrettasi ja vaihda sitä stadin slangiin!" se sanoi mulle. Sanoin: En, en. Älä sinäkään."

Niin ne murteet vaan lisää persoonallista mielikuvaa. Mun normi puheessa kuulee aika usein sanoja, kuten steissi tai systeri siellä konsonanttipitoisen murteen välissä. Toisaalta: saatan käyttää sanoja aliska (= alikulkukäytävä) tai pyskä (=pysäkki), jotka saattaa olla ihan itse keksittyjä sanoja.