Joulukuun suosikit

Labret

Kävin aika extempore lävistyttämässä alahuuleni. Studioksi valikoitui Itäkeskuksessa eli lähellä kotia sijaitseva Duck's tattoo, koska se sattui olemaan auki sinä maanantaina. Mullahan oli rengas samassa kohtaa vuosia aiemmin, siis sitä taisi tuli ikävä.

Silvoplee

Kaveri vei mut syömään raakakakkua Kallion ja Hakaniemen välistä löytyvään kasvisravintola Silvopleehen, tai tarkemmin sanoen, sen ohessa pidettävään kahvilaan. Valitsin minttusuklaakakkua, ja se osoittautui parhaaksi raakakakuksi tähän mennessä. Pala maistui selkeästi siltä miltä pitikin, eli kookos tai muut (vegaaniset raaka-aineet) ei puskeneet läpi.

Apuna morsiusliikkeessä

Mun tehtävä oli kaason tittelin saatuani pujahtaa tulevan morsiamen mukaan morsiuspukuliikkeeseen. Se oli ainakin uutta!

Vuoden vaihtuminen

Tää vuodenvaihde on mulle jo kolmas murun kanssa. Me mennään keskustaan Kansalaistorille, jossa on odotettavissa jonkinmoinen ryysis.

Ekalla kerralla mentiin katsomaan Senaatintorin ohjelmaa, toisella kertaa liityimme kaveripariskunnan seuraan Roihuvuoreen.

Mulle merkityksellisempi juhlinnan aihe kuin joulu. Aina iloinen.

Edit: Lisäsin muutaman kuvan.

Uuden vuoden lupauksia ja vanhoja kuvia

Mitä kannattaa luvata vuodelle 2017?

Mä oon miettinyt tänään paljon uuden vuoden lupauksia ja niiden pointteja. Että mitä oon joskus lupaillut ja miksi, ja onko mieli malttanut niiden kanssa.

Monesti oon sanonut haluavani tutustua uusiin kivoihin ihmisiin, jättää sokeri vähemmälle tai olla kiroilematta liikaa. Kaikki nämä on järkeviä lupauksia, mutta ne on unohtuneet aika nopeasti, koska en oo tarkoituksella muistellut niitä. Toisinaan en oo luvannut mitään siksi, etten oo tiennyt, miten haluaisin kehittää itseään tai ottaa muita huomioon.

Mitä oon tällä kertaa päättänyt, niin mun täytyy lopettaa kynsien pureskelu uudestaan. Kyllästyttää katsoa rumia kynsiä, kun niille ei ole mitään syytäkään.

Toiseksi, mun täytyy innostua jostakin. Kuluneena vuonna oon ollut niin usein apealla mielellä, että on aika keksiä tapoja pysyä hyväntuulisena. Oon ollut myös tosi negatiivinen ja ottanut asiasta jos toisesta liikaa itseeni.

Kerron, jos lupaan jotain muutakin.

Vanhoja kuvia

Tahtoisin uudistaa blogini ulkoasua, mutta se ei onnistu sattuneesta syystä: tietokoneen nettiselaimet tulisi ensin päivittää.

Ajattelin huvikseni näyttää, millaisia ehdotuksia mulla on ollut blogini kuviksi (miksi noita sitten varsinaisesti kutsutaankaan, kun on liitetty blogin nimi).

Tämän kuvan otin Oulaisissa omassa yksiössä, värjättyäni hiukset kirkkaan punaisiksi.

Tää tosi vanha kuva on musta kiva luonnollisuuden vuoksi, mutta se ei kelvannut buttoniin.

Kaakaokuppikuva on kiertänyt Irc-Galleriassa asti.

Jotenkin runokirjamainen fontti. Kuva peräisin asuntolan huoneestani opistolta, missä piirsin usein mustalla tussilla.

Aattopäivä

Mulle joulun aika merkitsee tänä vuonna tyyntä mieltä ja sydäntä sekä sitä, ettei tarvitse suunnitella mitään, vaan saa olla vaan.
Aamusta oli sytytetty kynttilöitä olohuoneeseen, kun hiivin katsomaan aina niin lämminhenkistä Joulupukin kuumaa linjaa. Se ei riittänyt mua saavuttamaan joulutunnelmaa, eivätkä esillä olevat joulukortit. Olo on ollut lähinnä ihmettelevä: Tosiaanko on jouluaatto? Maakin kun on täysin lumeton.
Eli päivä kului ihan kuten alkujaan blogin puolella kuvittelin (postauksessa "En aio viettää joulua"). Se on mulle ok. Eihän kaikki vietä merkkipäiviä, välttämättä omaa synttäriäänkään.

Avopuoliso oli leiponut valmiiksi hieman torttuja. Omena-kanelimarmeladilla oli pirteä maku.
Suklaata oli tarkoitus mutustaa kilokaupalla, mutta nyt sitä onkin ollut historiallisen vähän. Ruokakaupassa käydessä kun ajattelin jääkaapin täydennystä tarkemmin, lootat jäivät hyllyyn.

Tulin kokeilleeksi mulle uutta tuttavuutta, alkoholitonta punaviiniä. Tämä Roomi-niminen, Ruohonjuresta saatava viini maistuu aika lailla mehulle.

Mie oon onnistunut olemaan kiltti kuluneena vuonna ja saamaan pari lahjapakettia. Oon iloinen kun sain jotain, itse kun en lähetellyt mitään. Toivottelin vain hyvää ja rauhallista joulua, koska tiedän ja oon huomannut läheisten viettävän sitä.

Nam nam, SoiSoi!

 Voi mua saamatonta naista. Mulla oli tärkeänä asiana käydä näyttämässä parantunutta tatuointia keskustassa, mutta miksi sitäkin piti viivyttää?
Heti kuvan parannuttua rupesin pohtimaan, jos pitääkin varata aika. Että enpäs viitsikään vaan tallustella sisään ja pyytää artistia siihen, kun en voi tietää sen kiireistä.

Mulla ois ollut monta tilaisuutta käydä tatuointimestassa, mutta asia jäi pyörimään mieleeni ja kuukauden päivät vierivät. Viimein soitin sinne ja varmistin, miten on hyvä toimia. Mua jännitti näppäillessäni numeroita, kun jo soimasin itteäni. Ystävällinen ääni vastasi ja kertoi, että "Sen kun tulet käymään, et tarvitse ajanvarausta". Huh.

Sitten maailmani mullistui. Pujahdin Ruohonjuureen ja löysin sieltä kananmunanvastinetta. Enää mun ei tartte odottaa, maistuuko kananmuna letuissa, pannukakuissa tai vohveleissa, joista oon aina tykännyt hulluna.
Syliini haalin myös toisen tarpeellisen jutun, liivatteen korvaavan Agar agarin. Sitä käyttäen sopii leipoa vaikka joulun makuinen juustokakku!

Lähdin syömään vanhoille kulmille Kallioon. Mulla oli jo ikävä Vaasankadun SoiSoita, josta on erinomaisia kokemuksia. Tälläkin kertaa se oli täynnä, ja mulle todettiin, että toivottavasti ei ole kiire. Aistin henkilökunnan rennon fiiliksen, radiokanavia vaihdeltiin taustalla.

Tilasin soijanakkeja ja bataattiranskiksia. Annoksen tullessa pöytään suusta pääsi "Vau!" koska lautanen oli niin täysi. Kaadoin lasiin vettä, jota maustoi kurkku.
Suosittelen SoiSoita lämmöllä ja muistutan, että sinne on hyvä mennä ihan tyhjällä vatsalla.

Kävelin Kallion harmauden läpi ja huomasin muutamia uusia kahviloita. Oli Hurstin auto, töhritty lippakioski, vaeltelevaa porukkaa. Franzeninkadun ahdas Siwa oli suljettu. En kaivannut sitä arkea, johon alkujaan Helsingissä totuttelin. Kyllä se on ankean näköinen lähiö.
Karhupuistoon oli roudattu suuri kuusi valoineen, eräänlainen valopilkku. Puiston laidalla näin taas yhden joulukuusen myyjän. Ehkä kesällä kiertelen tuolla uudestaan, kun on vihreää ja vehreää.

Empun keskiviikko

Seta kertoi eilen tiistaina ilouutisia: "Eduskunta on hyväksynyt kaikki avioliittolain liikelait. Uusi tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan 1.3.2017!" Enää ei tarvitse huolestua mistään tai kuunnella paskapuheita lain kumoamisesta.

Meinaan, Aito Avioliitto- porukka on yrittänyt kumota, ja ne ovat edelleen huolissaan. Ne argumentit, mitä oon sattunut lukemaan tuolta porukalta, on olleet ihan käsittämättömiä. Mua on ketuttanut se, etteivät ne selvästi perehdy asioihin ennen vastaan huutelua, sekä se, että ne jättävät niin paljon perustelematta. Mulle opetettiin koulussa, että jos haluan olla uskottava, täytyy mun osata perustella väitteeni.

Päivän ruokakuva: Jotain nopeaa.

Hyvästi, maito? Sanoin vielä jokin aika sitten maidon maistuvan hyvältä ja se on ollut mun juttu, mutta yllätyksekseni en koe enää niin. Mun ei tee mieli tehdä raikkaasta rasvattomasta edes kaakaota, kun yhtäkkiä tiedostan olevan kyse eläinproteiinista.

Jääkaappiin kurkatessa tartun soijamaitoon (tarkemmin Alpro Soya Light, jossa on vähemmän makua), että "Tää on mun".

Jugurtin korvaajia oon alkanut etsiä tietoisesti, vaikka ei maitopohjaiset ole pahanmakuisia. Mie vaan koen, ettei nekään oo mua varten, mua kiinnostaa vaihtoehdot.

Jos joku ymmärtää mun ruvenneen hysteeriseksi eläinproteiinin kanssa eikä se mene jakeluun, voi ajatella syyksi nirsouden. Mie oon nirsoin tietämäni ihminen.

Haalin Ärrältä tällaisen uutuuden. Ihan hauska mutustella Twixiä näinkin.

Kirjoitin muuten joitakin joulukortteja, ja tänään ne ehtivät postiin. Jouluiset postimerkit on olleet tänä vuonna tosi söpöjä!

 

Alviksen mielipaikka on patterin äärellä. Se saattaa ojentaa etutassut väliin jolloin asento on hassu, mutta se ei näytä haittaavan.

Yöllä satoi lunta

Mun jäljet, rusakon jäljet

Vasta sataneella lumella.

Piirsin sydämiä jonkun auton ikkunoihin. Kengänjäljistä ei ois voinut erehtyä, koska ne oli ensimmäiset. Hyvää päivää.

Saara Aalto on ihana esikuva Suomelle

Olin yksi niistä suomalaisista, jotka valvoivat eilen yöhön kannustaen Saara Aaltoa X Factorin suorassa lähetyksessä. Olisi ollut tylsää lukea voittajasta seuraavana aamuna jostakin mediasta, koska tuomarien kommenteista päätellen taistosta oli tulossa tiukka. Omat hurraamiseni olivat suuntautuneet aina Suomen edustajalle, Saaralle. Totta kai ne piti päästää nyt ilmoille tv:n ääressä, vaikkei se itse kuulisikaan.

Ylipäätään koko kisaa oli jännä seurata, koska en ole vähään aikaan jaksanut perehtyä vastaaviin formaatteihin. Kokkikisailujen kanssa on sama juttu; Odotan niiden muistuttavan jo nähtyjä kausia.

Viime viikolta.

Mikä tämän vuoden X Factorissa oli parasta, niin se, miten Saaran esitykset poikkesivat aina jollakin tavalla edellisestä. Niihin oltiin panostettu aina pukuja, hiuksia, tanssijoiden koreografioita ja lavasteita myöten.
Samaa ei voi todeta kaikista kilpakumppaneista, sillä nähdäkseni riskejä otettiin harvoin. Sanoisin, että nyt nähtiin ja kuultiin aika tasapaksuja laulusuorituksia ja esityksiä.

Finaalissa oli energinen fiilis, ja Saaran karisma välittyi kotisohvalle. Mikä viihdyttäjä! Jännitys säilyi loppuun asti.
Lopulta X Factor 2016 voittajaksi julistettiin Matt Terry. Yllättyneen näköinen voittaja halasi samantien Saaraa, jonka hymy pysyi yhtä kauniina.
Lopputulos oli pienoinen pettymys, mutta komppaan Saaran läheisiä: "Saara on jo voittaja, miten tahansa käykään." On saavutus jo sinänsä päästä osallistumaan toisessa maassa järjestettävään kilpailuun. Sitä paitsi jokainen osallistuja saa näkyvyyttä.

Olen ihaillut Saaraa lukemani MeNaiset- lehden jutun jälkeen^. Parisen vuotta sitten ilmestyneessä numerossa Saara kertoi avoimesti suhteestaan naiseen, Meriin. Juttu sai kyynelet silmäkulmiin, koska siitä huokui suomalaisen naisen vilpittömyys ja kiitollinen asenne. Ajattelin, että jos lehtijuttu tuottaa moisen ajatuksen päähäni, niin moni muukin ihailee kyseistä laulajaa.

Siispä Saara on minusta mielenkiintoinen hahmo, ja monesta syystä hieno kilpailija ulkomaan laulukilpailussa. Tämän laulajattaren ääni jää kuulijoiden mieleen.

Mun lauantai: Viimein nyhtökauraa

Näin viime yönä painajaista, että mukamas katsoin tosi ahdistavaa elokuvaa. Mistähän alitajunta oli senkin kehitellyt? Kello oli kuusi, kun nousin ylös.

Kymmeneltä lähdin käymään ulkona: Oli tarkoitus ostaa sittenkin hienot joulukalenterit, yllätyksenä, mutta olin myöhässä enkä löytänytkään enää yksiä tiettyjä, mistä Hanna oli vinkannut. Sen sijaan ostin itselle ihanan pähkinäistä Toffifeeta ja Hannalle All Sorts- lakuja, joita molempia myydään joulun alla isommissa pakkauksissa. Eipä olla ilman namuja!
Meillä on yhteisinä arpakalenteri jääkaapin ovessa sekä Aku Ankan välistä tupsahtanut kuvakalenteri.

Tein mahtavan löydön, sillä onnistuin viimein saamaan hyppysiini nyhtökauraa. Piti ottaa kuva todisteeksi, kun niin monta viikkoa oon kytistellyt sitä ostarilla. Päivän ruoka syntyikin siitä makaronin kanssa.
Tykkään nyhtökauran koostumuksesta, se on pehmeää ja helposti nyhdettävissä pienemmäksi. Valmiita mausteita en juuri maistanut siinä, mutta se ei haittaa mua. Kunhan ei ole lihaisaa makua, kuten joissakin vegeleikkeleissä ja makkaroissa. Niitä en ostaisi.

Syötyämme omia makaroniruokiamme lähdimme keskustaan. Kampissa olikin menossa joulunavaus, jonka kunniaksi E-tasolla soitti orkesteri.
Jopa mie ostin Kick's-liikkeestä pari meikkituotetta, eli kevyen, kasvojen punaisuutta peittävän BB-voiteen, sekä suihkeen, jonka avulla meikki pysyy kasvoilla paremmin.

Clas Ohlsonilla katselimme ikkunaan ripustettavia tähtikoristeita. Päädyimme valitsemaan mustan paperisen, joka ei ole liian jouluinen. Leveydeltään se on 70cm, eli mun mielestä tarpeeksi näyttävä.

Iloksemme ehdimme todistamaan vuosittaista joulunavaus ilotulitusta Narinkkatorille. Voikin todeta, että kolmas kerta toden sanoo. Mie hörpin kuumaa kaakaota kermavaahdolla, pysyäkseni lämpimänä. Se on mun tekosyy.

Kotiin palattuamme tähtikoriste sai paikkansa olohuoneesta. Se ei olekaan kovin valoisa, mutta se oli musta kivoimman näköinen muihin vaihtoehtoihin nähden. Kynttilöitähän meillä palaa kuitenkin lisäksi.
Nyt mulla on hiusnaamio ja oliiviöljyä päässä pyyhkeen alla. Lämmitämme tortillanaksuja uunissa ja rouskutamme niitä seuraten X-Factorin suoraa lähetystä. Me ollaan kannatettu Saara Aaltoa, ja sillä on todella ollut näyttävimmät esitykset.

Siinäpä tärkeimmät ostelut ja muut jutut tältä päivältä! Ehkä huomenna lisää kuulumisia..?

Kesää kaivaten

Ihan tulee ikävä kesää ja kaupungilla vaeltelua, kun selaa puhelimesta auringon häikäisemiä kuvia. Tykkäsin tosi paljon noista aurinkolaseista, mutta ne menikin rikki repussa. Ja tuo leoparditoppi on edelleen suosikkivaate.
Ottaisin Hannan siskontytöt meille kylään toistamiseen. Meinaan, se jäi varmaan päällimmäisenä mieleen, että ne viihtyivät meidän kanssa kokonaisen viikon. Täältä voit lukea, mitä puuhattiin:
http://sunny--side.blogspot.fi/2016/06/emppu-pinja-ronja.html?m=1

Oon sanonut jo useasti haluavani teettää kuvakirjan menneen kesän kuvista, niitä kun kertyis hyvin, vaan milloinhan saan aikaiseksi...

En aio viettää joulua

Mie oon päättänyt, että en lähtökohtaisesti aio hankkia joululahjoja, joten vältän kauppojen pahat ryysikset. On aivan turhaa muutenkaan stressata lahjojen etsimistä, koska niiden kuuluis olla hauska asia. Meidän perheessä on jo pitkäänkin sanottu, että kun me lapset ollaan isoja, niin ei osteta joululahjoja.

Muutenkin kaikki jouluhössötykseen liittyvät jutut olivat tärkeämpiä lapsuudessa, silloin juhlittiin perheen kesken Haapavedellä. Se kaikki koristelu kuului asiaan.

Ajattelen, että ei ole pakko seurata traditioita. Tai voi halutessaan luoda uusia. Voi viettää joulua ja kuunnella tonttulauluja, tai yhtä hyvin voi olla viettämättä ja kuuntelematta.

Lähetän perheelle ja ystäville postikortteja huvikseni, silloin tällöin myös jonkin kivan tavaran. Esim. Kerran postitin meidän Juholle pussin chilin makuista pastaa ja chilikastiketta, kun se tuli mieleen kauppahallissa bongaamistani ruoista.

Toissavuonna olin täpinöissäni tuoreesta suhteestani Hannan kanssa, ja halusin yhdessä nähdä, millainen joulutunnelma Helsingissä on. En oo varma, käytiinkö keskustassa ihailemassa valoja, mutta mie en kokenut tarpeelliseksi ostaa koristeita himaan. En oo koskaan itsenäisesti asuessa hankkinut muunkaanlaisia sesonkitavaroita, ne ois vaan hetken näkyvillä ja sitten etsisin niille kaappitilaa.

Mitä jouluiseen ruokaan tulee, niin lähinnä makeat herkut kelpaavat. Kun lopetin lihansyönnin, aloin keksiä omia "jouluruokia". Vuosittain veljet jaksavat vitsailla, että "Empulle kans kinkkua lautaselle!"
Aaton ohjelmistosta vielä sen verran, että Samu Sirkan joulutervehdys on ehdottomasti nähtävä. Sitten se riemuisa tervehdys saakin kaikua korvissa taas seuraavan vuoden: "Merry merry christmas!" Alunperin tuosta ohjelmasta sain idean Samu Sirkka- tatuointiini, ja onhan se hyvä neuvonantaja.

Lentopelko, mene pois!

Passaakohan sanoa ääneen, että oisinpa hyvässä kunnossa ens syksyyn mennessä. Ollaan meinaan varattu avovaimon kanssa matka Kreikkaan, Rodokselle, ja se on musta jo uutinen. Ollaan keskenämme juteltu halusta matkustaa yhdessä, mutta tähän mennessä on toteutunut (vain) jokunen Tallinnan-risteily.

Ideahan syntyi, kun kuulimme Hannan perheenjäsenten tutkineen Kreikan-matkoja, ja ne vinkkasivat, että olis kiva saada meidät mukaan. Mulle tuli ekana mieleen lentopelko. Hanna sanoo, että isolla lentokoneella on mukavampi ja matkustaa kuin sellaisella pienellä, millä lennettiin Helsinki-Joensuu- väliä viime talvena. Niin että matka tuntuis tasaisemmalta ja rauhallisemmalta.

Kreikkaan lentäessä menee nelisen tuntia. Se on neljä kertaa kauemmin kuin Helsingistä Joensuuhun. Jos sillä aikaa saa vaikka leffan pyörimään, voi keskittyä muuhun kuin taivasteluun, että ollaan monen kilometrin korkeudessa. Sitä paitsi, mie tiedän etten ole ainoa jännittäjä meidän 13 hengen porukassa, niin saan kyllä tsemppausta.

Enkä mie meinaa älytä ihan koko juttua vielä, kun siihen on kuukausia aikaa. Ehdin monta kertaa lukea Suomen rajojen sisäpuolella palautteita meidän tulevasta hotellista allasalueineen, plärätä suomi-englanti-suomi- sanakirjaa, pulahtaa kesäauringon lämmittämään luonnonveteen ja totutella siihen, miltä tuntuu olla veden ympäröimä. Niin ja ylipäätään fiilistellä ulkomaille pääsemistä sekä kokemusten karttumista.

Musta on hauskaa, että matkalle lähtijöitä on monta. Onpahan parempi varmuus kaikesta. Perille saavuttaessa on jo ilta ja mennään varmaan pian nukkumaan, niin että hotellille on löydettävä heti. Itselläni menee varmasti ne illan tunnit tajuta missä ollaan, aamusta puhumattakaan.

Että semmoista odotettavaa! Kun maksan varausmaksun keskiviikkoon mennessä ja näen maksutiedot, on fiilis todellisempi.

Introvertin elämää

Hyvä päiväkirja.

Mieleni on tasoittunut parin päivän aikana. Sanotaan näin, että mua kiinnostaa olla paremmalla tuulella ja hymyillä enemmän muille. Eikö se ookin rehellisesti sanottu?

Mä oon joskus lähtenyt seuraksi kahville tai vaatekauppaan mieli synkkänä, pitäen pääasiana, että kaverilla on seuraa. Mutta se ei ole sen arvoista. Miksi katsella toistensa kuppien reunoja, kun ei tule mitään juteltavaa mieleen. On pelkästään painostavaa tiedostaa toisen odotus, kun siihen ei voi vastata. Merkityksellistä tietää omat rajansa tässäkin tapauksessa.

Jossakin kohtaa saatan ruveta vähän soimaamaan itseäni, että yrittäisit nyt olla pirteämpi, mutta se ei tapahdu noin vain. Sitten vertaan muihin: En voi olla huono ihminen introverttiuteni ja erityisherkkyyteni takia. Että jos haluan saada itseni hymyilemään Gilmoren tyttöjen parissa kotona, niin mitä sitten.
Täytyy kunnioittaa omia tunteitaan. Mulle kaupungin hälinään, kotibileisiin, laivaristeilyyn jne. osallistuminen voi olla yhtä energiaa vievää kuin palkitsevaakin. Se riippuu päivästä.

Mä oon oottanut ens viikon lomaani niin paljon, että eilen oli jo perjantaifiilis. Kuinka ollakaan, talvi koitti just talvilomaksi. Oon tuntevinani muuten jotain uutuudenviehätystä, ja syynä lienee, että kun tänne Helsinkiin alkoi sataa lunta, se tapahtui selvästi yhtenä päivänä. Toivoisin tykkääväni lumesta enemmän.

Klo 4.56

Tapailen tällaisia säkeitä:

Aamuni on uneni värinen,
Yhtä hiljainen ja kuulas

Kaikki ne sanat joita eilen kuulin
Mykistyvät, katoavat

Ei ole usvaan kirjoitettavaa,
On pelkkä totinen usva nurmella

Olen pihatie, jonka viertä kuljen
Olen pilvetön taivas

---

Tiedätkö ne aamut joina herää yllättäen ja toivoo, että kello ei oiskaan vielä mitään? Mutta vaikka oiskin vielä tunti armonaikaa, se sujahtaa ohi yhtä nopeasti kuin viis minuuttia.

Blogiviikko päättyy: Oscar pääsi muiden seuraan

Kehtaanko sanoa, että olin aamulla ihan sekaisin kellonajasta? Se on niin tyhmää, vaikka kelloja siirretään vuosittain sen kaksi kertaa. Facebookissa kiertää julkaisu, joka kerää nimiä kansalaisaloitteeseen aiheenaan kellojen siirtelyn lopettaminen. Venäjällä lopettamispäätös tehtiin jo joitakin vuosia sitten, kuinka yksinkertaista.

Pääsin yöksi omaan sänkyyn vapautettuani Oscarin keittiöstä illalla. Tarkoitus oli tehdä se tänään, mutta sydän heltyi nähdessäni sen tuijottelevan keittiön ovea. Voin sanoa, että olipa mukava nukkua hyvällä patjalla.
Millainen oli muiden kissojen reaktio Oscarista: Jokainen nuuski ja oli ihan kiinni, niin että Oscar sähisi niille. Mun piti vahtia, että se sais edes syödä rauhassa. Se kiersi olohuoneen ja eteisen läpi samalla tavalla, kuin Poju silloin jokunen viikko sitten.

Oon onnistunut lääkinnässä yllättävän hyvin. Mun keino on ollut tämä: Sitä kun menee rauhallisesti kissan viereen, rapsuttaa ja painaa kevyesti suupielistä, suu sukeaa. Kun tabletti on ihan sormenpäissä, sen saa pudotettua kissan suuhun. Sitten pidetään suuta kiinni ja rapsutetaan leuan alta, jolloin kissalle tulee nielaisurefleksi.
Okei, kuulostaa helpolta, mutta Oscar saattaa sylkäistä lääkkeen muutamankin kerran ennen kuin sen saa nielaisemaan. Sen kanssa täytyy olla päättäväinen.

Oon viettänyt pyykkipäivää ja odotellessa katsonut Gilmoren tyttöjä. Se on edelleen ruudussa ja pausella siihen asti, että avovaimo palaa. Aika on siis kulunut kotihengettärenä, en oo ehtinyt ikävöimään.

Alkuillasta sain puhelun, josta ilostuin tosi paljon. Kun toisen ihmisen äänestä kuulee että se on kiinnostunut juttelemaan muuten vaan, innostun ja tunnen kiitollisuutta. Paha tapani on papattaa pitkät pätkät omia juttuja, ennen kuin tulen kysyneeksi toisen päällimmäisiä mietteitä.
Puhelun jälkeen oon ollut varsin hilpeällä päällä. Kaipaamani levollinen olo odotuttaa, mutta tämäkin kelpaa mainiosti.

Kunpa ens viikko menis kevyellä mielellä lomaa aatellen, sitä kun pääsen viettämään siitä seuraavalla viikolla. Suunnittelen tapaavani kavereita, käydä kahvilassa ja etsiä ne vegaaniset maiharit, joista oon haaveillut.

Blogiviikko, lauantai: Miksi itkin Vesalan keikalla

Hei tää postaus päivässä- juttu on sujunut ihan hyvin. Tulen miettineeksi kokemuksiani ja fiiliksiäni kuluvassa hetkessä sekä hieman tuonnempaa, ei tunnu työläältä tai tylsältä.

Katselen parhaillaan musavideoita ja fiilistelen kiinnostavia artisteja, kuten Evelinaa, Vesalaa, Jannaa ja Auroraa. Pitkästä aikaa tekee mieli luukuttaa isommalla kuin yleensä.

Kesällä oli ihana nähdä ihailemani Paula Vesala livenä Kuopio RockCockissa. En voinut olla vertaamatta sen soolotuotantoa PMMP:iin, mutta sen "virheen" on varmasti monet tehneet.
Festarifiilistäni muutti vähän "Ruotsin Euroviisut"- biisi, jonka olin kuullut kertovan Paulan edesmenneestä isästä. Mie jotenkin säikähdin sitä kohtaa missä lauletaan jotenkin, että "Mun häät kai jostain näät". Kyykistyin Hannan viereen joka lepuutti jalkojaan nurtsilla istuen, ja mulla kohosi kyyneleet silmiin. Ihan aattelin et pitäiskö siitä nolostua, mutta suurten tunteiden takiahan biisejä tehdään. Pyyhin silmiäni ja join pullosta vettä, se kun on mun eräänlainen keino yrittää pidätellä kyyneliä.
Kun kotona pelattiin Scrabblea ja Vesalan levy soi taustalla, skippasin tuon viidennen raidan. Mie en pysty kuuntelemaan sitä, ainakaan kuivin silmin. Ajatella, miten jotkut biisit voi kolahtaa tuolla tavalla.

Kännykkäkuva YouTubesta

"Ei pystyny hengittää"- kappaleesta julkaistaan ymmärtääkseni sinkku, ainakin musavideo on pian tulossa. Se kuulostaa erikoiselta näin levyn ilmestymisen ja keikkojen jälkeen, mutta biisihän on hieno. Se on siisti, levyn parhaimmistoa "Rakkaus vai maailmanloppu"- biisin rinnalla.
Niin, ja Vesalan tuotanto on yhdellä lauseella sanoen selvästi Vesalaa eikä mitään muuta.

Blogiviikko, perjantai: Osaanko olla yksin uudessa asunnossa?

Avaan suklaapatukan kääreen ja saan seurakseni uteliaat kisut: Alviksen, Pojun ja Eeliksen. Alvis varsinkin on aikamoinen sylivauva, sillä se tassuttelee mun syliin niin usein istuessani sohvalla. Niin hymyilee sekä kissa että Emppu.

Nyt on hyvää!

Kuulen ihan selvästi, miten naapurin ulko-ovi käy ja miten siellä lasketaan vettä hanasta. Tässä kerrostalossa on huomattavasti ohuemmat seinät edelliseen verrattuna, joten enpä taida enää laulaa suihkussa. Monena päivänä varsinkin vessan seinän läpi on kuulunut pikkulapsen juttelua ja itkua, vaikka ihan tavallisella volyymillä onkin ollut. 

Mietinkin parhaillaan, miten vainoharhaiseksi mahdan tulla kotona parin päivän sisällä ilman Hannaa. Kissat touhottavat aina jotenkin, esim. hiekkalaatikolla peittelystä kantautuu iso ääni, mutta silti. Se on positiivista, ettei kenenkään bassonjytke kuulu tänne, edes näin viikonlopun alkamisen kunniaksi.

Edellisen kämpän naapuriin muuten hankittiin piano, ja soittoharjoitukset alkoi kuulua iltapäivällä viiden maissa. Se tuntui jo huvittavalta, kun soitettiin aina päivästä toiseen samaa sävelmää.

Meidän tuparit pidetään näillä näkymin seuraavana viikonloppuna. Sinne kutsutaan muuttoapulaisina hääränneet. Tässä esimakua meidän kodista:

Mä en oo aiemmin pitänyt valokuvia esillä mutta nyt on kiva, kun avovaimolla on tapana pitää.

Halusin jälleen postikorttiseinän.

Kissojen ruoka-ja vesikuppeja kolmen koplan käytössä olohuoneessa.

Mie hiuksia kuivattelemassa sekä ovien yläpuolella näkyvät "ikkunat".

Muuttohulinasta en olekaan kertonut mitään, lienee ollut liian paljon muuta ajateltavaa. Lyhyesti mainittuna:

Mua alkoi hermostuttaa vasta edellisenä iltana, koska olin ollut ennakkoon tosi luottavaisella mielellä kaiken suhteen. Yöuniin ei mikään vaikuttanut tällä kertaa.

Aamupäivällä apulaiset saapuivat sovitusti ja olivat ahkeria. Ihailin toisten näkemystä pahvilaatikoiden, kassien ja pussien sijoittelussa autoon, sillä se muistutti Tetriksen pelaamista. Vuokrapaku oli kuulemma kätevä hakea että palauttaa, ja sitä käytettäessä riitti kaksi kuljetuskertaa.

Kun eka lasti oli täynnä, mie lähdin tulemaan tänne availemaan ovia. Sitten muut alkoivat kantaa kamoja portaissa (hissitön taloyhtiö) ja mie kannoin ne eteisestä oikeisiin huoneisiin.

Toista muuttokuormaa odottaessa availin Heman kanssa laatikoita ja asettelin astioita kaappeihin. Kyselin muistin aikaan ohjeita kaasuhellan ja -uunin käyttöön niiden ollen ihan uus tuttavuus itselleni.

Yksityiskohtia kissaihmisten keittiössä.

Paljon muuta kerrottavaa ei päivästä ole, kuin että muutossa meni noin viisi tuntia, välimatkaa kun kertyi vain saman kaupunginosan sisällä. Tavarat saatiin muutaman päivän kuluessa paikoilleen. Olkkarin lasitaulut on enää asettelematta, ja pyykinpesukone oottelee oikeanlaista osaa kytkentää varten.

Satunnaisen naapurista kantautuvan metelin ja mun pyörän varastamisen lisäksi ei liene muuta valittamisen arvoista. Metro on nyt vähän kauempana mutta bussi kulkee lähempää.

Blogiviikko, torstai: Oscarin kanssa keittiössä

Noniin, torstain kuulumiset tulevat näin päivää myöhässä, koska en ehtinyt edes kunnolla miettiä aihetta.

Eilen tuli viikko täyteen Oscarin kotiutumisesta. Jokaisena yönä nukuin sen kans vieraspatjalla keittiönpöydän ja hellan välissä, jotta sillä ei olis niin yksinäistä. Hyvä kun joinakin öinä mahduin kunnolla patjalle, sen verran halusi kissaherra tilaa. Eihän Oscar kovin iso ole, mutta kissalla on kissan tavat. Mulla on ollut itse asiassa kaksi patjaa päällekkäin, mutta silti aamulla on paikkoja kolottanut.

Oon aamulla ensiksi rapsuttanut Oscaria ja antanut uuden ruoan, sitten tehnyt omat eväät töihin. Salaatti on edelleen yhdistävä tekijä, eli kun mie pistän sitä leivän väliin niin Oscar haluaa myös vähän. Aika ahneesti se tarraa tassulla siihen ja hotkii menemään, ihan kuin ei paremmasta tietäis. Luulisin kissan kiinnostuvan enemmän niille tarkoitetuista herkkunapeista, mutta tämä on jättänyt suurimman osan syömättä. Ruoka rupesi maistumaan nenän auettua ja hajuaistin palattua ennalleen.

Viime päivinä on ollut luottavaisempi olo jättää

Oscar itsekseen keittiöön, kun tietää sen voivan paljon paremmin. Ja nukkuuhan se tosi paljon.
Eilen torstaina olikin kontrollikäynti Evidensialla, ja siellä kuultiin hyviä uutisia uusien verikokeiden ja muiden jälkeen. Vaikka miten haluaisin niin en millään muista kaikkea eläinlääkärin selittämää, mutta pääpointti on, että Oscar on viittä vaille terve. Eläinlääkäri kertoi olevan merkittävää, että tällainen kuin SAA-arvo oli nyt täysin normaali, lääkkeet on tehonneet toivotussa ajassa, ja että kissa näyttää uteliaalta ja kiinnostuneelta ympäristöstään.

Tällä hetkellä Osculla on vain kissanuhaa, se välillä aivastelee ja nenästä tulee hieman räkää. Lääkkeet käyvät vähiin, sillä sunnuntaina annetaan viimeiset. Jos Oscun nuha tokenee siihen mennessä, se pääsee näkemään karvakavereita. Muussa tapauksessa otetaan varman päälle ja odotetaan alkuviikkoon.

Ruokaseuraa.

Viime yönä varoin selkääni ja nukuin avovaimon ja Pojun kanssa. Aamulla Oscu kuuli mut ja alkoi maukua ja lyödä keittiön ovea, eli tylsää oli kerennyt tulla.
Hanna lähti äsken viikonloppureissuun, joten mie jännitän vuorostani Oscarin lääkkeen antoa. Meidän taktiikka on ollut, että Hanna on se paha mamma joka syöttää lääkkeet, sitten mie oon silitellyt ja kehunut, että hyvä poika.
Moni taksikuskikin muuten tietää, miten hankalaksi kissa saattaa tekeytyä tabletin nähdessään. Eiliset taksimatkat sujuivat suht nopeaa jutellessa Oscarin sairastumisesta.

Sillä välin olkkarissa...

Blogiviikko, keskiviikko: Lokakuun suosikit

Sain Minnalta idean kertoa tässä kuussa ihastuttaneista asioista :)

- Aloitan HoviHerkun vegehampparilla, joka taisi päästä kuvaan jo täytettynä. Oon ostanut niitä siihen nähden useasti, että vastahan ne ilmestyivät kauppoihin.

- Löysin sattumalta vegaanista Ichoc-suklaata hyvinvarustetusta ruokakaupasta. Pakkohan se oli ostaa pari levyä kokeeksi, enkä pettynyt. Suklaat maistuvat astetta tuhdimmilta kuin Fazer-merkkiset, ja auttavat näin munkin makeanhimoon nopeammin.

- Viimeisin kirppariostos on Anja Snellmanin runokirja Öisin olemme samanlaisia. Se oli hyväkuntoinen ja puhdas, 4e.

- Viimeisimmäksi jätin parhaan jutun, joka on Burton-merkkinen ruutupaita. Näin Kampissa merkkivaatealen, jonne syöksyin puhtaasta mielenkiinnosta. Eipä aikaakaan, kun olin sovittamassa tätä paitaa ja tykästymässä toden teolla, koska juuri tämän tyyppistä paksumpaa ruutupaitaa oon etsinyt. Mustiin farkkuihin yhdistettynä ihan super.