Suurin unelmani

Aina synttärin lähestyessä tulen pohtineeksi itseäni: olenko tyytyväinen koulussa/työpaikassa, millaisia kavereita mulla on ja miksi en ole onnistunut säilyttämään kaverisuhteita, mikä tekee todella onnelliseksi ja mitä ajattelen yleensä ottaen itsestäni.

Tunnen perheeni ja kumppanini. Se tarkoittaa, että olen oma itseni niiden kaikkien seurassa. Ja tiedän, että ne haluavat mun olevan oma itseni.
Kannustavat pyytämättäkin, tavalla tai toisella, mutta aistin sen.
Avovaimoni hoksasi erityisherkkyyteni. Luulen, että perhe on puolestaan aistinut sen minussa. Että ei mun tarvitse kaikkea selittää uudelleen, vaikka huvittaisikin ihan varmuuden vuoksi.

Kavereita mulla on ollut aina muutamia. Aikoinaan koulussa kadehdin "suosittuja" tapauksia ja ihmettelin, miksi isoääniset huomionkerjääjät saavat sen leiman. Itse olin silloinkin "vain tällainen", ja iloinen siitä, että joku ymmärtää ja haluaa viettää välituntinsa mun kanssa. En ymmärtänyt, mitä vikaa on olla ujo ja hiljainen. Jos olisin esittänyt muuta, olisin tuntenut oloni vieraaksi ja vääräksi. Olisin jäänyt kiinni vedätyksestäni ja hävennyt.
Tuolloin haikailin kovasti niiden perään, jotka läysivät itselleen "parempaa seuraa". Voi että sitä hämmennyksen määrää. Nykyäänkin toivon joistakin tyypeistä, että ne olisivat oikeastikin jatkaneet yhteydenpitoa koulusta valmistumisen jälkeen, mutta en jaksa surkutella enempää. Tiedän että jos muhun tukeutuu, olen läsnä ja ymmärrän osakseni saamani kunnioituksen. Joten toisin sanottuna: ne muut ovat hävittäneet jotakin itseäni enemmän.

Muhun saa ottaa yhteyttä muuten vaan, ei tarvitse odottaa että ilmaantuu asiaa. On niin monia tapoja kommunikoida, että vähäinen moikkailu melkein huvittaa. Ilman että tarkoitan valittaa, totean, että kenelläkään ei ole niin kiire elämässään, etteikö ehtisi näpytellä tekstarin tai vaikka maksuttoman messenger-viestin silloin tällöin. Vaikka olen jättänyt katkeruuden pois, olen tietoinen sen mahdollisuudesta.
Musta on aivan ihanaa, kun saan jutella puhelimessa mitä vain mieleen tulee. Silloin saattaa tulla pohtineeksi kovinkin syvällisiä ihan vahingossa. Ja puhelun päätteeksi ajatus: olin tämän tyypin mielessä.

Tämäkin postaus on suurelta osin ajatuksenvirtaa. Koottuja mietteitä viime päiviltä.

Mulle on ollut suuri ilo saada tutustua Hannaan. Miten satuttiinkaan vaihtamaan kuulumisia tuntemattomina netissä, ja miten helppoa keskusteleminen oli puhelimessa. Jännitys oli ylimmillään Helsingissä kohdatessa, mutta se on nyt hauska muisto.
Odotan aina pääseväni kotiin Hannan luo. Päivässä voi olla parasta se, että katsotaan vierekkäin Huutokauppakeisaria, tai saan kiitoksen tekemästäni ruuasta, jota en voi itse maistaa. Usein vaihdetaan työkuulumisia ja viihdytään kodin rauhassa, sitä tavallista arjen viettoa. Kaipaisin sitä, jos Hanna olisi vaikka reissussa pari päivää. En koe olevani tylsä introvertti, kun kumppani arvostaa kanssani samoja asioita.

Juuri siksi suurin haaveeni on mennä muruni kanssa naimisiin ensi vuonna. Olen kertonut tästä ihan muutamalle tähän mennessä, sillä en halua mainostaa. Mulla on elämässäni henkilö, joka pitää musta huolta kaikin tavoin, ja josta minä saan huolehtia. Aiemmin huokailin haaveillessani sellaisesta ja pidin sitä tärkeimpänä sisältönä elämässä.
Meidän kihlasormukset on parhaillaan kaiverrutettavina. Ensi kuussa vietämmekin kihlojen vuosipäivää.
Toivon olevani kaiken sen lämmön arvoinen. Vaikka meillä on riitamme ja kuuntelemme toistemme väsymyksestä johtuvia tiuskimisia, on meillä myös ymmärrys ja halu keskustella asioita halki. Mielestäni parisuhteessa on varaa niin sanotusti puhdistaa ilmaa, koska se tarkoittaa, että on halu päästä hankalimmistakin ongelmista yli. On halu ratkoa ne yhdessä, eikä jättää kytemään mielen sopukoihin.

Siispä tiedän, ketkä ovat mulle tärkeitä, sekä millaisia ihmisiä tarvitsen lähipiiriini. Tämä on mulle aikuisen ihmisen pohdintaa. Ymmärrän oman herkkyyteni, tunteiden purkamisen tarpeeni sekä osaan olla itsenäinen. Vähemmän naiivi. Se on mulle tärkeää 27-vuotiaana.

Kohokohtia ♡♡♡

Paluumatka Helsinkiin on päättymäisillään. Sylissä on se pienempi vaahtokarkkipussi, ja murukin on pöllinyt siitä. Oon tuijotellut lähes koko junamatkan YouTube- vlogeja ja takamus on aika puutunut. Eväänä on ollut karjalanpiirakoita ja aloe vera- juomaa, josta on tullut ihan lempparijuttu. Kaipaan oikeaa ruokaa ja meidän kissoja.

Ylivieskan juna-asemalla

Mulla oli super kivaa! Kaikki se nauraminen oli niin ihanaa tärkeiden tyyppien seurassa. Ja pelaamisesta tykkäsin: Scrabble, nostalginen Worms, ja tietenkin "the peli" Paskahousu, jossa mun pitäis aina voittaa Juho.

Juhlittiin  huolella, kun saatiin vieraita ja herkuteltiin varmaan koko ajan. Juhon vaimon sisko Elisa toi mukanaan mielettömän Kinder-kakun, jonka eteen oli nähnyt paljon vaivaa. Olen ylpeä, että sain moisen unelmakakun veljen kanssa.

Tavallaan myös voitin itseni, sillä pulahdin paljuun parina iltana; ostin Tokmannilta mustavalkoisen uimapuvun. En osaa edes laskea, milloin viimeksi olisin pukenut uikkarin!

Näin Paulaa pitkästä aikaa, joten halasin sitä tiukasti. Sain siltä pinkin kuoharipullon, jota en vielä raaskinut avata.

Lahjani Juholta & Hannalta: Olavi-kassi, joka sisältää kissakirjan, veikeät kissakorvikset, ihan hirveästi vaahtokarkkeja, ja pääkallopipon.

Mitä vielä... Keilaamassa käytiin Jarkon & Mariannen kanssa. Samalla sain ojennettua Jakelle Kampista hankkimani pääkallokoristeen, jonka alunperin ajattelin postittaa.
Mielessä on niin monia yksittäisiä juttuja mitä muistella myöhemmin niin, että iso hymy leviää korvasta toiseen

Kiitos vielä kaikille mukana olleille ja minuakin muistaneille :)

Synttäripäivä junassa

Mulle synttärit on siis ihan super juttu, ja kyylään Facebookista, kuka onnittelee. Voi arvata, että järjestin talvilomani juuri tälle viikolle, jotta voi ottaa kaikin puolin rennosti.
Tältä näytin eilen aamulla ysiltä, juuri 27 vuotta täyttäneenä:

Päivän postcrossing-kortit olivat tosi kivoja:

Tein aamiaiseksi kookoslettuja ja vähän siistin kämppää, annoin kissojen käydä parvekkeella. Kun Hanna tuli kotiin, pakattiin loppuun reissua varten ja kirjoiteltiin kissavahdille toiveita.

Juna-asemalla odoteltiin kahden junayksikön yhdistämistä, jotta meidänkin vaunu tulisi mukaan. Kuulutus kertoi, että yhdistäminen ei onnistunut, vaan on lähdettävä kahdella erillisellä junalla.

Paikkani löydyttyä söin heti Picnic-evääni ja odottelin lipuntarkastusta, jota sitten suoritettiin kumman myöhään. 

Kävikin niin, että vähän Riihimäen vankilan jälkeen kuulutettiin teknisistä ongelmista. Olin murun kanssa ravintolavaunussa lonkerolla, kun seuraavassa kuulutuksessa ilmoitettiin, että meidän tulee siirtyä junayksiköstämme siihen jälkimmäiseen. Siirtymisessä kesti myös kauan: suurin osa seisoi käytävällä kärsivällisyys koetuksella.

Viimein saimme luvan lähteä tietyn ulko-oven kautta ulos, ja kävellä kiskoja pitkin toiseen yksikköön. Sitäpä en tosiaan ole aiemmin tehnyt, ja vielä henkilökunnan valvonnassa. Kävelin Hannan perässä vaunusta vaunuun, huomaamatta yhtään tyhjää istumapaikkaa. 

Pysähdyimme ravintolavaunussa, koska edessä menevä letka oli pysähtynyt. Päätimme jäädä pöydän ääreen odottamaan vapautuvia paikkoja. Istahdin lattialle ja pidin silmiäni kiinni. Ei siinä kuitenkaan nukkua voinut, niin oli hälinää. Toivoin, että muut matkustajat ymmärtäisivät meidän ratkaisun pysyä siinä.

Juna pääsi jatkamaan matkaa. Kuulutus: "Pahoittelemme aiheutunutta häiriötä. Voitte hakea korvausta nettisivujemme kautta." Hanna haki meille lisää lonkeroa ja sipsejä. Sanoin olevani harmissani lähinnä siksi, että odotin pääseväni viettämään synttäriä Juho-veljen kanssa. Hannan ottamassa kuvassa nostan peukkua pystyyn, että tämä jää mieleen. 

Ehdimme relata istumapaikoilla viimeiset kolme tuntia. Olimme jo väsyneitä päästessämme perille noin kaksi tuntia myöhässä.

Ps. Rupesin saamaan WWF-jäsenlehteä. Lahjoitan 20 euroa/ kuukausi.

Pian 27v.

LAUANTAI!

Sain juhlia synttäriä jo eilen, sillä Tähtityttö tuli käymään avomiehensä kanssa. Minä kun olen varsinaisena syntymäpäivänä junassa matkalla juhlimaan kaksoisveljen luo.

Sain lahjaksi Tähtiksen leipoman suklaisen juustokakun, joka oikein sulaa suussa ("Kakku ei sisällä liivatetta, joten sopii erityisesti kasvissyöjälle!).

Toinen osapuoli ojensi lahjakortin Ruohonjuureen. Käynkin ensi viikolla ajan kanssa tuhlaamassa sen ;)

Kahvittelimme pöydän ääressä ja juttelimme niitä näitä. Päivän kääntyessä iltaan otimme muutamat alkoholit ja pelasimme yatzya niin, ettei kukaan juttelultaan seurannut pisteitään. Eli aika meni nopeasti. Pikkupurtavaksi tarjoilin uunin kautta pöytään maissinaksuja, joita dipattiin cheddariin ja salsaan. Täytyy mainita, että naksut maistuvat paremmilta lämpiminä.

Päällä oli koristeena pikku suklaamunista muodostunut sydän.

Lauantai-illasta inspaantuneina päätin lähteä murun kanssa tanssimaan DTM:ään. Metro oli muuten yllättävän tyhjä siihen aikaan. Samoin baari, mutta aika pian siellä tuli lämmin lievän ruuhkan ilmestyessä. Meininki oli hyvä, ja hymyilin suupieleni kipeiksi.

PIRTEÄ SUNNUNTAI

Tänäänkin tuli noustua jo kymmenen maissa. Rauhallisen heräämisen jälkeen suuntasimme pois idästä: jäimme metrolla Hakaniemeen, josta lähdimme kävelemään Halkosatamaan, Kauppatorille ja lopulta keskustaan.

Sää oli juuri sopiva, vähitellen lämpenemään päin, niin että teki mielen virkeäksi. Minä ja Hanna otimme molemmat joitakin kuvia ulkoa, muun muassa jään sulamista odottavista veneistä.

Yksi Helsingin lukkosilloista

Robert's Coffeessa läikytin päälleni kahvia, mutta Red velvet- kakku oli hyvää. Ostin Hard Rock Cafe- liikkeestä kaulakorun, johon tykästyin heti:

Nämä peace-korut ovat olleet myyjän mukaan niin suosittuja, että jäljellä on enää viimeiset kappaleet.

Jotta tämäkin viikonloppu saisi huipennuksensa, vei Hanna minut leffaan. Kotimainen Äkkilähtö oli sanalla sanottuna menevä pläjäys, jonka jokainen hahmo nauratti. 

Nyt ei muuta kun tyhjentämään kakkulautasta :D Iltapalaa ei tarvitse erikseen miettiä.

Annan itseni romahtaa

Makaan sohvalla hiukset sotkussa. En ole käynyt suihkussa, pukenut tai pessyt hampaita. Katselen ikkunasta vastapäisiä kerrostaloja ja taivasta, joka on aivan valkoinen. Tästä katsottuna parvekkeen ikkunasta näkyy vain männyn latva.
Kuulen kellon tikityksen. Sen hoksaa vain, kun on täysin tylsistynyt tai keskittynyt kuuntelemaan hiljaisuutta, niin että vesiputket, jääkaapin ininä ja portaikossa kävelevien naapurien askeleet kaikuvat myös.

Näin unta äidistä. Sen unen näkeminen ei järkyttänyt mua enää niin paljon, kuin puoli vuotta sitten näkemäni. Oli kauheaa katsella unia, joissa äiti hymyili ja jutteli. Miten ne voikin yhtäkkiä muuttua painajaisiksi.
Aamulla silmäni olivat turvonneet ja tuntui, kuin en olisi nukkunut silmäystäkään. Kun nukahdin uudelleen, näin äidin ja me keskusteltiin jostakin. Pehmeät peitto ja tyyny tuntuivat ihanilta ja lohduttavilta, sikiöasennossa.

Olen opetellut pidättelemään kyyneliä. Niin, sen olen oppinut näinä kuukausina. Jättämään tunteet sivuun. Mutta ne on päässeet valloilleen sitten kotona tai myöhään illalla.
En kuitenkaan usko, että kellekään tekee hyvää sysätä suruaan syrjään kokonaan. Silloin siitä ei voi päästä yli. Mikä olisikaan kamalampaa, kuin sisällä sykkivä surullisuus, pelko, että se ryöpsähtää ulos täysin vääränä hetkenä. Itkeminen pitää ihmisen rehellisenä itselleen.

Kissan leuka väpättää. Toinenkin kissa nukkuu nojaten sohvan kulmaan, ja kolmas näyttää tyytyväiseltä uninallen kanssa. Neljäs tuhisee eteisessä raapimapuussa.
Jos minä olisin kissa, menisin aivan kerälle ja kuvittelisin olevani piilossa.

Tuntuu, kuin olisin omassa elokuvassa, jossa aika pysähtyy, mutta sitten havahdun ja kello on yllättävän paljon. Paikalleen unohtumisen mukavuus ja järkytys. Mutta se on tämän päivän tarkoitus.
Samalla muistan, miksi käydään töissä ja pidetään koti siistinä, ulkoillaan ja tehdään ruoka tarkkaan valituista raaka-aineista: jotta pysyisimme järjissämme. Jotta kaikella olisi merkitystä.
Kyllä minä kohta.

Jee, kissanruokaa!

Jokainen kissamamma on suositellut mulle ZooPlussaa, joten laitan sanaa eteenpäin postauksen muodossa.

Olen innokas kissan omistaja: teen parhaillaan ZooPlus- tilausta, ja hihkun itsekseni, kun luen muiden asiakkaiden tekemiä viiden tähden arvosteluja.
Aloin klikkailla tuotteita kun Hanna oli tässä pukemassa takkia ylle, ja nyt se on kipaissut metroon ja puoli tuntia on kulunut. Tiesin jo alunperin mitä etsin kyseisestä eläintarvikepaikasta, mutta silti tutkin lisää ja lasken kilohintoja. Kalliimpaahan tuolla on markettihintoihin nähden, MUTTA ruokapakkaukset sisältävät vain niistä oikeista ja hyvistä aineista koostuvia muonia. Hoksaan, etten ole juuri lukenut markettikamppeiden tuoteselostuksia. Sisältävät ainakin enemmän viljaa.

Meidän kissat tykkäsivät viimeksi Sanicat Professional Clumping- kissanhiekasta, joten sitä on saatava lisää. Meillä on eniten käytetty puupohjaista (helposti siistittävää ja halpaa) hiekkaa, mutta tämä Sanicat on luonnollista bentoniittia.
Eipähän tarvitse raahata pitkään aikaan hiekkaa kaupasta, kun säästöpakkauksessa sitä tulee 3x10 litraa. Tällä hetkellä määrä maksaa 24,99e. Yksittäin tilattuna hinta on 29,97e. Erinomainen esimerkki tarjouksesta, ja niitähän näyttää ZooPlussalla olevan useinkin.
Kaappitila meinaa loppua kesken jo näiden pussien kanssa, mutta pidetään ovet kiinni...

Esittelen toisena juttuna todellisen menestyksen: Smilla-raksut. Niitä Eelis, Oscar, Alvis ja Poju- herrat ovat syöneet antaumuksella. Tilaan 10kg:n pussin naudanlihan makuisia ja saman kokoisen XXL-siipikarjan makuisena.
Sitten Sterilised- kokeilupakkaus, joka sisältää kilon kuivaruokaa sekä 12 tuoreruokapussia.
Olemme katsoneet parhaaksi jättää märkäruuan tarjoamisen minimiin, koska silloin meidän herrat juovat enemmän elimistölle tärkeää vettä -> vaikutus ulosteeseen.
Aiemmin luulin kissojenkin arvostavan vaihtelua, mutta luettuani informaatiota asiasta tulen tulokseen, että niin jatkuva vaihtelu ei olekaan kovin hyväksi. Nytpä saavat kokeilla Smilla-herkkua, vähän kerrallaan.

Tilaus on valmis! Pääsen imuroimaan asuntoa, onhan tuohon sohvaankin tarttunut jo paljon kissankarvaa.
Meillä käy kissavahti jälleen parin viikon päästä, jolloin olemme itse reissussa Pohjois-Pohjanmaalla. Sitä seuraavana viikonloppuna junailemme puolestaan Hannan perheen luokse, ja silloin vahtivuoroon on lupautunut mun isoveli. Ihana juttu, että voimme jättää karvakaverit tänne turvallisin mielin!